Seison keskellä kinosten
äen ylläni pimeyden
suloisen pimeyden
Lennä siivillä korpin
yli kylmä pohjolan
allani kiiltää jäinen vuori
tuo vuori Tuonelan...
Henget heräävät unestaan
tumman metsä varjoista
henget, nuo petojen valtiaat
metsien kuninkaat...
Kävelen polkua sumuista
ohi laaksojen muinaisten
tuo polku on ikuinen
sieluni tyhjyyden
Se vie minut ikuiseen kadotukseen
elämää tuonpuoleiseen
siellä kohtaan herrani
hä ottaa sieluni
Vaellan yli järven jäisen
etsien tietä takaisin
järvi sulaa jäljessäni
en pääse enää palaamaan
tuohon maailmaan ikuiseen
Katson kauas horisonttiin
äen korpin palaavan
en päässyt enää matkaan sen
jää siis tänne ainiaan...
En tunne enää kylmyyttä
jäätävien tuulien
kuolema on lähelläni
ainiaan